"Hyvän pukemistavan välttämätön ehto on myöskin se, että siinä on totuutta ja todellisuutta. Ihannetaiteiden piirissä on yleiseen tunnustettu perusmiete, että kaiken tulee näyttäytyä siltä kuin se todella on. Niinkuin marmori-teko marmorin sijasta, eli maali joka puun suonittaa muka, on rakennustaiteessa hyljätty viekkaus, niin valhe-kalleukset ja koristeet osoittavat huonoa aistia; sama on puuteroittamisen, maalaamisen ja kaikenlaisen valhetukan kanssa. Niin uskallan sekä ajatella että ajatukseni lausua, sukupolven kuullen, josta ei yksi kahdestakymmenestä omaa tukkaansa kanna, että Rosa Bonheurin lyhyeksi leikatut suortuvat ovat kauniimmat ja mieluisemmat nähdä, kuin nuo taideteokset, joita valmistellaan kiehkuroista, valleista oravanhännistä ja karviais-pensaita eli mitä kaikkea ne laitokset muodoltaan lienevät, jotka meidän päivinä, peruukkimestarin taideahjosta esiintuodaan".

"Oi, mr Crowfield! nyt yhdellä iskulla tapaisitte meihin jokaiseen", huusivat useat äänet.

"Sen tiedän, tytöt, sen tiedän. Ja samalla väitän ettette ole itseänne kohtaan rehellisiä. Lyhyet, omat suortuvanne, joita kymmenessä minuutissa selvittäisi ja silittäisi, kaunistaisi teitä paljo enemmän kuin nuo korkeat pyramiidit, joita tuntikaudet saa asettaa, jos mieli saada ne pysymään niin etteivät 'paikkailemiset' näy, ja joita päälliseksi saatte päänkivistystä kärsiä. Minä sanoin lyhyet suortuvanne – katsoakseni asiaa huonoimmalta kannalta – mutta teillä on usealla pitkät ja kauniit hiukset, joita voisi laittaa monella somalla tavalla, jos ette luulisi itseänne velvoitetuiksi noudattamaan muukalaista mallia".

"Ja onko se sitten niin pakollista että jokaisen tulee olla kuin marjat toistensa kaltaiset? Luonnosta on monta aaltoilevaa eli kähertyvää tukkaa. Ne noudattakoot siinä luonnon taivutusta. Mutta toisille luonto on lahjoittanut sileät ja pehmoiset suortuvat ja heillä on kähertäminen ja kiertäminen vain petosta. Voi olla että se heitä kaunistaa; mutta eikö löydy kuin yhdenlaatuista kauneutta? Ja eiköhän ihanuutensa herättäisi suurempaa mielihyvää kun käyttäisivät tapaa ja muotoa, jonka luonto heille alkujaan aikoi?

"Ehkä voi näyttää siltä, että tässä kovin kauan olen viipynyt hattujen ja päälaitoksien moittimisessa, mutta, kumma kyllä, muoti raivoaa enin itse järjen pesäpaikan, pään kanssa, ja sitäpaitsi on se osa puvusta, joka kasvoja, joista sielun mielenilmaukset ilmitulevat, ympäröitsee, ensimäinen ja tärkein.

"Mutta ylimalkain koko puvun pitää totuutta ja todellisuutta edustaa. Villainen kangas pelunoista ja tummanväristä vaatelajia on siis parempi kuin semmoinen, joka silkiltä näyttää, ja jolla siis ei ole todellinen arvo, ainoastaan kiilloitus. Halpanen valkea läninki hienosta patisti-kankaasta tehty, jota saattaa pestä ja joka pesun jälkeen taas on kuin uusi, on etuisampi ja miellyttävämpi kuin harso- ja gazivaatteet, niin kutsutulla kulta- ja hopealankakudoksilla, joka kerta päällä pidettyä on nuutuneen näköinen. Koristelematon olkihattu, kirkasvärisellä nauhalla soristettu on paljo parempi vaalistuneiden höyhenien ja kukkien peittämää.

"Viimeksi, hyväseni, että saa pukea itsenne miten sattuu, sillä puku ei ole vähästä arvosta, se on todella ihannetaide, jota tarkkaan täytyy tutkistella. Jokaisella maalla pitää olla omat pukemistapansa, ja jokaisen naisen tulee ymmärtää sovittaa se ikänsä, yhteisasemansa, säädynsä ja luonteensa mukaan.

"Niin kosolta näkee inhoon alaisia pukuja, ja ainoa niiden puolustus on epämääräisessä halussa tyttösillä, elää muodin mukaan. Jos vaan heittäsivät sen syrjäseikaksi ja pyrkisivät puvussaan ylevää ja puhdasta aistillisuutta, totuutta ja suoruutta, järjestystä ja hienoutta käsittämään, niin jokainen keksisi tavan ja muodon itselleen, joka ylentäisi hänen yksityistä ja personallista ihanuuttaan, eikä koskaan katoaisi irstaisuuden ja tavallisuuden pimentolaan.

"Kehittynyt aisti ja tottunut silmä auttasivat naisen aina päättämään mitkä muodit sopivat hänelle, mitkä ei, ja opettaisivat hänen niissä karttamaan kaikkea loukkaavaa ja luonnotonta, ja tulisi hänen muistaa että yksinkertaisuus on koristuksia parempi ja että vähittäin koetteleminen ja onnistuminen on isoja, turhaan menneitä yrityksiä etuisampi.

"Ja nyt, tytöt, lopetan sanoilla, jotka vanha Ben Johnson lausui hänen aikakautensa nuorille neitosille, ja jotka sopivat kirjoitelmani loppusoinnuksi:

"Kun pukeudut ain vaatteisin Jotk' omiaan on juhlihin Ja hiuksesi käherrät, — Minussa pelvon herätät Ett' sielus syömmes kainoutta Saa kaivata kuin kaonnutta. Vaan immen otsaa kirkasta Ja silmää, luontoo vilkasta Ja suortuvain sa liehuntaa Kai sitä voin ma rakastaa — Kun syömest lähtee ihanuus Sill' ompi täysi valtavuus."

Страница 22 из 22

Назад 1…21 22Далее