Yö puolittain jo mennyt on, Ja levollaan on Babylon. Vaan linnassa kuulun kuninkaan Hovijoukkio jatkavi meluaan. Belsazarin salissa soitto soi, Hän vierainensa nyt aterioi. Rivi loistava miehiä istuilee Ja jaloa viiniä maistelee. Niin kiikkuvat maljat ja riemu käy; Se ruhtinan mieltä ei häirivän näy. Mut ruhtinan poskuset hehkun saa, Jalo juoma se uljuutta innostaa. Miel' yltyvi hällä, ja rohkeuttaan Jumaluutta nyt käypi hän herjaamaan. Ja pöyhkien julkea herjailee! Koko joukkio myöntäen nyökkäilee. Kun uhkea ruhtina ääneen huus, Ees takasin riensihe passari uus. Tää kulta- ja hopia-kaluja tuo; Oli Jehovan temppelin ryöstöä nuo. Ja ruhtinan kätehen julkeaan Pyhä pikari, täytetty, tarjotaan. Sen pohjahan kohta hän tyhjentää; Suu vaahdossa sitte hän räyhähtää: "Jehovah! miss' on sinun valtikkasi — Its' olen ma Babelin kuningas!" Mut tuon oli lausunut julmuri juur, Niin pelkohon uupui röykkeys suur. Nyt naurukin vaikeni kerrassaan; Koko seura on vait kuni haudassaan. Ja katso ja katsos! seinällen Tuli silmihin ihmiskätönen; Ja piirteli, piirteli seinällen Tulikirjoitusta – he näkivät sen. Jääjäykkänä istuvi kuningas, Ja muoto on kalman kalvakas. Hovijoukkio kaikk' oli kauhuissaan. Ei tohtinut kenkään liikkuakaan. Tuli tietäjöitäkin, vaan ei nää Punakirjaimia voi selvittää. Belsazarin, ennenkun loppuu yö, Oma palvelusväkensä hengiltä lyö.

PYHÄRETKI KEVLAARIIN

1

Luon' akkunan on äiti Ja poika vuoteellaan, "Sa etkö nouse, Vilhelm, Jo saaton katsontaan?" "Ma olen sairas, äiti, Niin ett'en kuule, nää; Ja Gretchenini kuolo Mun mieltäin kirveltää." — "Nous ylös, Kevlaarihin Me käymme messuhun, Niin Pyhä-Neitsyt voitaa Sun rintais raadellun." Ja kirkkoliput liehuu, Ja äänet veisailee; Näin Rheinin Kölnin halki Tuo saatto virtailee. Vaan äiti rientää joukkoon, Vie pojan mukahan, He yhtyy kilvan kööriin: "Oi kiitos Maarian!"

2

Kevlaarin Pyhä-Neitsyt On juhlapuvussaan; Häll' on niin paljon hommaa Nyt raajarikoistaan. Ja sairaat hälle vievät Kaikk' uhriantimen: Tää vahaan tehdyn jalan, Tuo vahakätösen. Sen, ku vie vahakäden, Käs'haava arvettuu; Ken vahajalan uhraa, Sen jalka parantuu. Joka Kevlaariss' oli rampa, Nyt nuoralla tanssailee, Ja moni sormisairas Jo viulua soittelee. Vaan vahakynttilästä Tek' äiti sydämen: "Tää Neitsyelle anna, Hän murtaa murenen." Niin ottaa poika vahan, Käy pyhänkuvaan päin; Ja silmäst' entää kyynel Ja suusta sanat näin: "Sa ylhäinen ja puhdas, Sa Pyhä-Impynen, Sa kuninkaatar taivaan, Sull' avaan sydämen!" "Mun Kölniss' äidin luona On ollut asuntain, Niin, Kölniss' asun, jossa On kirkkoja sadottain." "Ja lähell' asui Gretchen, Vaan hän on kuollut nyt —Tuoss' antimein – tee terveeks Sydämmein särkynyt." "Tee terveeks sairas sydän — Ma tahdon ainian Ja palavasti laulaa: Oi kiitos Maarian!"

3

Tuo sairas poika ja äiti, He nukkuvat kotonaan; Niin silloin Pyhä-Neitsyt Käy hiljaa asuntaan. Hän kääntyy sairaan puoleen Ja hiljaa painaltaa Sen rintaa kädellänsä Ja hymyy ja katoaa. Tään näki uness' äiti, Ois nähnyt muutaki, Mut koirat haukkui ulvoin Ja äiti havasi. Tuoss' onkin vaipununna Jo poika kuolemaan; Ens' aamurusko poskiin Luo hälle valoaan. Ja äiti risti kädet, Tuns' oudoks' oltavan; Hän hymis hartahasti: "Oi kiitos Maarian!"

OPETUS

Mettinen siivet sai: "Vältätkö tulta, vai!" Mettinen hyöri, hei! Äidist' ei huoli, ei; Kiertävi liettä vaan, Surraten surruaan; Kuurot on korvat sen; — "Mettinen! mettinen!" Nuoriso hurja on, Ajavi ahjohon, Ajavi lietehen, — "Mettinen! mettinen!" Leimu nyt lensi, oi! Hehkuhun hehku toi. — "Pois mailta neitojen! Poikanen! poikanen!"

LYYRILLISIÄ LAULUJA

Vaivat, valitukset julki Tässä kirjasessa laukes, Jos se kätehesi kulki, Sydämeni Sulle aukes.

Kun ihanuuteen toukokuun

Kun ihanuuteen toukokuun Jo aukes kukkain kuori, Mun silloin puhkes rinnassain Myös lemmenliekki nuori. Kun ihanuutta toukokuun Jo kaikki kilvan silmi, Ma silloin hälle lausuneeks Sain ikäväni ilmi.

Mun kyyneleistäni entää

Mun kyyneleistäni entää Moni kukkanen ilmoillen, Ja huokaukseni lentää Kesälauluiksi leivoillen. Ja jos mua lemmit, kulta, Sinä saat joka kukkasen, Eik' alta akkunas sulta Lopu laulu leivojen.

Kuun, auringon, kyyhkysen, ruusun ja liljan

Kuun, auringon, kyyhkysen, ruusun ja liljan Ma lemmittävikseni valitsin hiljan. Niit' enään en lemmi, sai lempeni vainen Tuo pieno ja hieno ja vienokainen; Hän itse on aurinko lemmen viljan Ja siskonen kyyhkyn, ruusun ja liljan.

Tuoll' ylähällä tähdet

Tuoll' ylähällä tähdet Vain kiiluu paikoillaan Tuhannet vuodet, katsoin Tutusti toisiaan. Ne haastelevat kieltä, Niin ihmeen ihanaa; Mut kenkään filologi Ei voi sitä oivaltaa. Sen oppinut olen minä, Enk' unhoita sitä, en; Ja kielioppina mulla Oli kasvot kultasen.

Страница 2 из 6

Назад 1 2 3…6 Далее