Teepöydässä istuivat, kunne Jo lemmestä haasteltihin. Oli naisien hellänä tunne Ja herrain mit' esteettisin. "Lupa lempiä platonisesti" Hovineuvos lausua soi. Hovineuvotar ironisesti Veti suuta, mut huokasi: "oi!" Pääs pastorin suustakin henki: "Jos lempi on raa'akas, siin' On turmio terveydenki." Neiti sammalsi: "Miksikä niin?" Ja kreivitär suo surumiellä: "Se lempi on "une passion!" Teekupposen täyttävi vielä, Sen saapi nyt Herra Baron. On seurassa tyhjäkin loukko; Jos henttuni sinne nyt sais, Niin lemmestäs kaskuja joukko Ois sullakin kertoellais.

On myrkkyä mulla laulut

On myrkkyä mulla laulut — Ei muuta voisikaan, Kun myrkkyä kaadoit mulle Elooni kukkivaan. On myrkkyä mulla laulut — Ei muuta voisikaan, Kun povessa kyitä kantaa Ja sua, kulta, saan.

Ma nousen vuoren huippuun

Ma nousen vuoren huippuun, Ja tunteekkaaksi saan. "Oi, jospa lintu oisin!" Näin huokaan yhä vaan. Jos pääskynen ma oisin, Sun luokses, kulta, taas Ma palaisin, ja pesän Laittaisin akkunaas. Jos satakieli oisin, Sun luokses laulamaan Ma palajaisin, kulta, Laidalle vaskaha'an. Jos hömötintti oisin, Mun saisit vierehen; Olethan hömöin suoja Ja hömötautisten.

En tiedä, mitä se lienee

En tiedä, mitä se lienee, Ett' olen näin murheinen; Ei mielestäni mun haihdu Taru ammon-aikuinen. On vilvas, hämärä ilma, Rhein virtaavi rauhaisaan; Tuon vuoren kukkula säihkyy Ilt' auringon-paisteessaan. Tuoll' ylhäällä ihme-impi Iki-ihana istuilee, Sen kultakoriste kiiluu, Hän tukkaansa suorielee. Hän kultakammalla kampaa Ja laulavi laulelon; Siin' ihmetyttävä sävel Ja viehättävin on. Tuon soutajan venhossansa Se hurmaavi loihdullaan; Ei näe hän karia virran, Hän katsoo vuorelle vaan. Ma luulen, nieluunsa pyörre Niin pojan kuin venosen vei; Ja loihtulaulullansa Sen tehnyt on Lorelei.

Kun matkalla sattumaltaan

Kun matkalla sattumaltaan Ma kultani perheen näin, Niin siskonen, äiti ja taatto Mun tunsivat tervehtäin. He kysyvät, kuinka voinen, Its' yhtenä huudahtain, Ett' en ole muuttunut lainkaan, Pait ett' olen kalvas vain. Ma tiedustin tantit ja mummot Ja voimiset muidenkin, Myös kuin voi pienonen penttu, Tuo haukuin vienoisin. Kun vointia nainehen kullan Käyn viimeksi urkkimaan; Saan ystävällisen vastuun, Ett' oli hän viikoillaan. Ja onnea toivotin silloin Ja sievästi sammalsin, Ett' oisi he hyvät ja hällen Veis terveitä tuhansin. Mut siskonen välihin huusi: "Mun penttuni, kiltti niin, Tuli suurena hulluksi aivan Ja Rheinihin heitettiin." Tuo pieni on ilmetty kulta, Jos lainki hän naurahtaa; Sama silmien isku on hällä, Joka mun niin kurjaks' saa.

Sa kaunis saaren neito

Sa kaunis saaren neito, Tuo venhees rantaan vain; Käy luoksein, ailakoimme Nyt tässä rinnattain. Pääs sydämellein paina, Miks' noin sa arkailet? Eip' ole pelkoon saaneet Sua meren lainehet. On sydämeinkin meri Luoteineen, vuoksineen, Myrskyineen, mutta kauniin Myös pohjahelmineen.

Mustiin pilviin peitettyinä

Mustiin pilviin peitettyinä Nukkuu jumalien joukko. Kuulen, kuinka kuorsailevat. Meitä uhkaa aallonkouko. Raivo ilma! Myrsky riehuu, Tahtoo laivaraukan kaata — Eikä viitsi vinha hyökkä Isännättömänä laata! En voi estää, että myrskyy, Masto ryskyy, väijyy vuokin, Siksi kääriydyn vaippaan, Maatakseni niinkuin nuokin.

Ma astuin tuonne lehtoon asti

Ma astuin tuonne lehtoon asti, Mi kuuli uskos lupausta; Ja paikkaan, jota itkus kasti, On tehnyt pesän käärme musta.

On nukkunut neitonen. Kuuhut

On nukkunut neitonen. Kuuhut Luo sisään sätehet; Tuoll' ulkona sinkuu ja vinkuu Kuin valssinsävelet. "Ma akkunastani silmään, Ken häiritsijä on." Siell' istuvi kuolleen ruotto Ja inuvi laulelon: "Sa lupasit tanssihin tulla, Mut sanas söit sa vaan, Nyt hautausmaalla on tanssit, Käy kanssain tanssimaan." Se neitosen hurjaksi hurmaa Ja ulos houkuttaa; Hän seuravi haamua; laulain Tää e'ellä tallustaa. Tää vinkuu ja tanssii ja hyppii Ja luitaan kurikoi, Ja nyökkivi ruottoansa. Kuu kaihaan valon loi.

Ma onnettuuden Atlas! maalimaa

Ma onnettuuden Atlas! maalimaa, Niin koko maalimata murheen kannan, Ma kannan kantamatonta, ja sydän On mulla murtumallaan. Sä ylväs sydän, tuota tahdoit juur! Sä pyysit onneasi ääretöntä, Tai ääretöntä kurjuuttasi, sydän, Ja nyt sa olet kurja.

Näin vierivät vuodet vainen

Näin vierivät vuodet vainen, Sukupolvet hautahan käy, Mut lempeni kalvavainen Ei hoivaa suovan näy. Jos kerta sun kohtais vielä, Niin painuisin polvillein, Ja huutaisin kuolevan kiellä: "Teit' ihailen, rouvasein."

Näin unta: kierohon katsoo kuu

Näin unta: kierohon katsoo kuu Ja kierohon linnunrata; Luo kullan kulkuni ajaantuu Penikulmia varmaan sata. Kun kartanoons' olen kiidellyt, Saa suutelon portahan paasi, Jota pienonen jalka on liidellyt, Jota kullan liepehet laasi. Oli pitkä ja viileä yökaus tää, Ja huurre portahan peitti; Läpi akkunan kurkisti kalvas pää; Kuu hunnun sillekin heitti.

Страница 4 из 6

Назад 1…3 4 5 6 Далее