NARRI. Niin, armollinen neiti, hän torjuu päältään Belsebubia niin hyvin kuin ihminen hänen tilassaan saattaa. Tässä hän lähettää teille kirjeen; olisin jo tänään aamulla sen antanut, mutta koska hullujen epistolat eivät ole mitään evankeliumeja, niin ei siitä suurta väliä, milloin ne perille joutuvat.

OLIVIA. Avaa se ja lue se. NARRI. Nyt saatte hyvää sielun rakennusta, kun narri esittelee hullua. — (Lukee.) "Kautta Herran, rouvaseni," — OLIVIA. Mitä? Oletko hullu?

NARRI. En, rouvaseni, minä vaan luen hulluja; jos haluatte, armollinen neiti, asianmukaista esittelyä, niin pitää siinä olla ääntä.

OLIVIA. Lue nyt järkevästi.

NARRI. Niin teenkin, madonna; jos hänen järkeään on järkevästi luettava, niin on sitä luettava juuri näin. Siis, hyvä prinsessa, korvat auki ja kuunnelkaa.

OLIVIA. Lukekaa te, Fabio. FABIO (Lukee.) "Kautta Herran, rouvaseni, vääryyttä minulle teette ja maailma saa sen vielä tietää. Vaikka olettekin minut pimeyteen sulkenut ja jättänyt juopon sukulaisenne hoitoon, niin olen minä kuitenkin yhtä täydessä järjessä kuin tekin, teidän armonne. Minulla on teidän oma kirjeenne, jossa kehoitatte minua niin käyttäymään kuin olen käyttäynyt; ja toivon sillä vielä saavani itselleni täyttä oikeutta ja teille täyden häpeän. Ajatelkaa minusta mitä tahdotte. Olen hetkeksi laimin lyönyt velvollisuuteni ja puhun nyt loukkaantuneena. Hulluna pidelty Malvolio." OLIVIA. Tuon hänkö kirjoittanut on? NARRI. Hän, neiti hyvä. HERTTUA. Mut tuo ei juuri hulluudelta tunnu. OLIVIA. Vapauta hänet; tänne hänet tuo.

(Fabio menee.)

(Herttualle.) Lähemmin miettien, jos suvaitsette Mua vaimon asemesta siskoks ottaa, Niin liitto leimatahan, milloin suotte, Talossa tässä minun kustillani. HERTTUA. Tarjoonne, neiti, kiitoksella suostun. — (Violalle.) Vapaaksi herranne nyt päästää teidät. Mut tekemistä palveluksistanne, Jotk' on niin naisen luonteest' eriävät, Niin hennokkaille tavoillenne vieraat, Ja kun jo kauan kutsuitte mua herraks. Niin tässä käteni: täst' alkaen Te herranne olette herratar. OLIVIA. Ja sisar mulle.

(Fabio palajaa Malvolion kanssa.)

HERTTUA. Tuoko on se hullu? MALVOLIO. Olette, neiti, mulle väärin tehnyt, Niin julki väärin. OLIVIA. Minäkö? En suinkaan. MALVOLIO. Olette, neiti. Lukekaa tää kirje; Käs'alaanne te ette kieltää saata; Kirjoittakaahan toisin, jos sen voitte. Sinetti teidän on ja piirteet kaikki, Sit' ette kieltää voi. Siis, tunnustakaa, Sanokaa, kautta kainouden, miksi Nuo selvät suosinmerkit, miksi käsky Lähetä, hymysyin ja keltasukin, Polukset ristissä, ja irmastella Topiasta ja muuta palkkakansaa? Ja tään kun täytin toivoss' alamaisen, Miks vangitsitte mun ja pimeyteen Mun suljitte, luo lähetitte papin, Näin tehden minust' ivatuimman narrin, Mit' ikänä on nähty? Tunnustakaa! OLIVIA. Tää, ystävä, mun kättäni ei ole, Vaikk' onkin piirteiltään se yhdenlaista. Käs'ala on Marian ihan varmaan. Nyt muistan: hän se ensin mulle kertoi. Ett' olet hullu; silloin ilmestyitkin Hymyssä suin ja puettuna niin Kuin kirje neuvoi. Ole tyytyväinen: Sinulle ilkeää on pilkkaa tehty; Mut kun sen keksijät me ilmi saamme, Niin saat sa kantaja ja tuomar' olla Omassa asiassas. FABIO. Mua kuulkaa: Ei tora nyt saa eikä riita vasta Sumentaa tämän hetken kirkkautta, Jok' ihmetyttää. Siinä toivossa Nyt myönnän, että Topias ja minä Tään kepposen Malvoliolle teimme Kopean, raa'an käytöksensä tähden, Joll' ärsytti hän meitä. Kirjeen teki Maria Topiaksen viettehestä. Tää siitä palkinnoks on hänet nainut. Pilamme, pahan pilkan aikaan saama, Pikemmin naurun ansaitsee kuin koston, Jos tasan pannaan kaikki solvaukset, Joit' isketty on kummaltakin puolen. OLIVIA. Kuink' ovat houkanneet sua, hupsu parka!

NARRI. Niin, "toiset syntyvät suuruuteen, toiset saavuttavat suuruuden, toisille suuruus tyrkytetään." Minä olin myöskin tässä ilveilyssä mukana: pastori Topas, herraseni; mutta vähät siitä. "Jumal'auta, narri, en ole hullu." – Mutta muistatteko? "Ihmettelen, että teidän armoanne huvittaa mokoma mehuton raukka. Jos ette hänelle naura, on hänellä kapula suussa." Näin se ajan kieppova hyrrä tuo koston mukanansa.

MALVOLIO. Tään kostan koko teidän joukkiolle.

(Menee.)

OLIVIA. Pidelty hänt' on kovin ilkeästi. HERTTUA. Jälessä menkää, lepytelkää häntä. Hän laivurista viel' ei kertonut; Kun tuo on kuultu, ja kun kultahetki Se sitten koittaa, silloin sielujemme On juhlaliitto. – Siksi, rakas sisko, Me jäämme teidän luo. – Cesario, tule! Se olla saat, niin kauan mies kuin olet. Mut kun saat toisen puvun, silloinhan Orsinon olet armas morsian.

(Kaikki menevät, paitsi narri.)

NARRI (laulaa). Kun olin minä pikkuinen nallikka vain, Satehessa ja tuulessa, hei, Niin hauskuutta turhasta kepposesta sain, Sillä sadetta sit' ompi joka päivä. Mut mieheksi kun minä kasvoin niin, Satehessa ja tuulessa, hei, Niin varkaalta kaikki ovet suljettiin, Sillä sadetta sit' ompi joka päivä. Ja kotihini, ah, kun ma naikon vein, Satehessa ja tuulessa, hei, Niin silloinpa viinasta takaperot tein, Sillä sadetta sit' ompi joka päivä. Ja kun unen helmahan vaivuin näin, Satehessa ja tuulessa, hei, Niin siihen sikopäissäni nukkumahan jäin, Sillä sadetta sit' ompi joka päivä. Jo kauan on maailma mennyt menoaan Satehessa ja tuulessa, hei, Ja näytelmän on loppu, ja hyvästi nyt vaan; Näin huvitamme teitä joka päivä.

Страница 18 из 19

Назад 1…17 18 19 Далее