Hän vielä istui paikallaan; kaikki seisoivat hänen ympärillään, paitse Thorbjörn, joka istui siinä, mihin hän ensin oli asettaunut. "Nousehan ylös, lapseni," kuiskasi äiti hänelle; tyttö nousi, hymyili, käänsi kasvonsa pois ja itki. – "Herra olkoon kanssasi nyt ja aina!" sanoi äiti, syleili häntä ja itki hänen kanssaan. Molemmat miehet astuivat laattian poikki, kumpainenkin omaan suuntaansa.

"Mene hänen luo," sanoi äiti yhä itkien, päästi tytön ja työnsi hänet lempeästi luotaan. Synnöve otti askeleen, mutta seisahtui, – ei hän pitemmälle päässyt; Thorbjörn nousi, kiirehti hänen luo, tarttui hänen käteensä, piteli sitä, ei tiennyt mitä enempää tehdä, jäi siten seisomaan, kunnes tyttö jälleen hiljaa veti kätensä pois. Siinä seisoivat he ääneti toistensa vieressä.

Ovi aukeni äänettä, joku pisti päänsä sisään, ja "Onko Synnöve täällä?" kysyttiin varovasti; kysyjä oli Ingrid Kuusela. "On kyllä, tule lähemmäksi!" lausui isä, Ingrid seisoi aprikoiden. "Tulehan vaan! täällä asiat kaikki ovat selvällä," lisäsi hän. Kaikki katsoivat tyttöön. Ingrid joutui hämilleen. "On täällä ulkona muitakin," sanoi hän. "Kuka sitten?" tiedusteli Guttorm… – "Äiti," lausui edellinen matalalla äänellä. – "Käske häntä sisään," sanoi neljä ääntä yht'aikaa. Päiväkummun eukko meni ovea kohden, ja muut iloisesti silmäilivät toisiaan.

"Tervetullut olet, äiti," kuulivat he Ingrid'in sanovan. Ja samassa astui Ingeborg Kuusela tupaan valkoisessa päähineessään. – "Asian kyllä oivalsin," sanoi hän, "vaikk'ei Sæmund'ia saa mitään kertomaan. Emmekä sitten, Ingrid ja minä, voineet olla tänne tulematta." – "Niin, täällä asiat nyt ovat toivosi mukaiset," sanoi Sæmund ja väistyi, jotta Ingeborg pääsisi heidän luo. "Jumala sinua siunatkoon siitä, että hänen vedit puoleesi," lausui hän Synnöve'lle, otti häntä kaulasta ja taputteli häntä poskelle; "Sinä, lapseni, olit vastuksienkin aikana vakaa; ja nyt on tahtosi mukaan käynyt." Ja hän silitti tytön hiuksia; hänen kyyneleensä valuivat pitkin poskia; ei hän siitä huolinut, mutta pyyhkieli huolellisesti pois Synnöven. – "Kunnon pojan saat," lisäsi hän, "ja nyt voin hänestä olla huoletta," – ja hän vielä kerran sulki tytön rintaansa vastaan.

Itku ja mielenliikutus vähän asettuivat. Emäntä rupesi iltasen toimeen ja pyysi Ingrid'iä avukseen, "sillä ei Synnöve semmoiseen tänä iltana kelpaa." Ja sitten he yksissä keittivät kermapuuroa. Miehet haastelivat vuoden tulosta ja muista taloudellisista seikoista. Thorbjörn oli istuutunut akkunan ääreen. Synnöve hiipi hänen luokseen ja laski kätensä hänen olallensa. "Mitä katselet?" kuiskasi hän. Thorbjörn käänsi päätään, silmäili häntä pitkään ja hellästi, sitten jälleen ulos. "Minä katselen Kuuselaa," sanoi hän; "kummalliselta tuntuu sitä täältä silmäillä."