Näet maasi kuusisen, Rikkaan, armahaisen, Vierahille salaisen Tunnet sä sen luontehen Syvän, puhuvaisen. Huviksesko kulkenet Lepopäivän aikaan, Taikka muuten matkannet, Maata suurta katselet, Näät nuo vaarat, kankaat. Kestäväisnä, uljaana Vuor' kun vuorta kaartaa Ajan vanhentamana, Sammal paikoin peittona, Petäjiä kantaa. Hongat huojuu humisten, Talvein taisteluista Mennehiä kertoillen, Kuinka kauhun kangasten Kaatoi pohjan miesi. Kuinka hallan halmehen Sorrettua ennen Pohjan miesi, pakkasen Kouristeissa tarjeten, Kuori männyn kyljen. Kukkulalle kankahan Käythän ihaellen? Siintää järvet Suomenmaan, Välkkyellen laaksoistaan, Taivast' kuvastellen. Kukkulalta kuljetpa Taasen tiehyelle: Vainiot sen varrella, Viljat päilyy laaksossa Kauas kaarestellen. Keskelläpä vainion Talo vankka seisoo, Linnana mi heiluvain Viljamerten aaltoovain Vartijana valvoo. Pulskana se pohottaa Kujan pitkän päästä, Kuni onnen uutismaa, Viittaellen kulkijaa Poikkeamaan tiestä. Vanhat koivut tuuheat Kujan suussa seisten, Suhaellen kertovat, Kuinka siellä asukkaat Tyytyväiset ain' on. Mutta käytkö ääremmäs Pohjanlahden rantaa: Tuskin uskot silmiäs Tasamaata nähdessäs, Minne katse kantaa. Kentät aavat taisteluin Esi-isiemme Kertoilevat siellä, kuin Maan tän eestä innostuin Riemuin kuoltiin sille. Ja kun syömmes innostuu Synnyinmaalle tälle, Katsehes kun suunnittuu Taivaall', vanno uhrautuu Isänmaalle tälle! * * * * * Riennä pohjan äärehen, Lapin tuntureille. Siellä raitis tuulonen, Kehdostansa kehjeten, Huutaa vastaan sulle: Aina valvo, taistele, Ellös horjuin epäile Vastuksias voittaa! Nätpää järven sinisen Pohjasessa siellä, Kuulet vaivaiskoivusen Mailla hallan, pakkasen, Kuiskailevan vielä: Aina valvo, taistele, Ellös horjuin epäile Uhrautua maalles! Suur' on maasi kaunoinen: He'elmäpuista asti Seutuun yön ja pakkasen, Mihin päästen päivynen Yölläkään ei laske. Aina valvo, taistele, Ellös horjuin epäile Yönkään valtaa voittaa! Kun sä näät sen talviyön Valkeen lumipeitteen, Kimelteisen tähtiyön, Etkös kuule kuiskeen: Aina valvo, taistele, Horjumatta suojele Vapautta Suomen! Maapa suuri, kauno tuo Sun imetti piennä; Tuopa sulle leivän suo; — Ellös siirry vieraan luo, Tää sun suojaa vielä! Aina valvo, taistele, Synnyinmaatas suojele, Niinkuin sun se suojaa!

Sampoinen.

HUUTO-MIKKO

Hiljaa huuto-Mikko häärii Pirtin karsinaisessa, Risutukkosia käärii, Polttaa niitä uunissa. Ahkerana puuhailevan Nähdään hänet aina vaan, Usein kuullaan rukoilevan Illoin maatapannessaan: "Siunaa, Herra, Suomeamme, Armast' auta kansaa sen, Ettei kallis isänmaamme Joutuis onnetuutehen. Sitte myös minulle anna Rauhallinen viime yö, Kun on aikain maatapanna, Päättyneenä päivätyö." Mierolla hän syntyn' oli, Kylän teitä tallannut; Rengin töissä reutoeli Siks, kun oli varttunut. Korven raivas' asuinmaaksi — Siitä viljan väänteli, Siinä taimia teriksi Kansallensa kasvatti. Sota sorti naapureita, Suomen eestä taisteltiin. Mikko kylänmiesten kera Riensi vastaan vainoojii. Sodan maasta suistettua Jääneet palas' kotihin. Ryysyisenä, arpisena, Saapui mailleen Mikkokin. Ruoho täytti viljapellot, Tuuli tunki seinihin. — Tuoni tempas' toivon taimet, Kuolo kaatoi kumppanin. Syksyn tullen harmaa halla Viljankin vei viimeisen. — Mikko ijän painon alla Siirtyi kylän suojillen. — Valkopäinen, koukkuselkä, Ryppykasvoin vakavin, Voimaton jo työhön, vielä Toimii aina kuitenkin. Tarkastaakseen aamun koita Aikaisin jo nousee hän. Katsahdellen taivon rantaa Käypi myöhään levollen. "Siunaa, Herra, Suomeamme, Armast' auta kansaa sen!" Kuiskii äänin värisevin, Sitte uupuu unehen. Niin hän nukkuu rauhallisna Huutolaisen vuoteellaan, Kun ei enään huolimista Muut' oo hällä vanhoillaan.

Sampoinen.

ILTASELLA

Ilta hienost' himmenee, Käypi kalseaksi, Maa jo tuolta tummenee, Muuttuu mustemmaksi. Yksin kalpeana kuu Tarpoo taivaan rantaa, Puolla katsoo, kirkastuu, Valon vaisun antaa. Viitakossa viileys Karmivaksi kasvaa, Kursusta jo kylmetys Uhkuttaapi usvaa. Kohta nousee notkelmaan Pellon päälle halla. Huomenna jo huoataan Huolitaakan alla, Kuura kylmärintainen Rauhaan saapi suolle. Hornan henget ilkkuen Vaanii vartiolle. — Kuoret meidän nukkuvat Päivän paahtehessa, Vanhat kohta vaipuvat Ehtoon ehtiessä. Nuorukainen, nousepas! Katso: kaikkialla, Missä maas' on laihakas, Asuu hyinen halla. Näät: sun työtäs' tarvitsee Isänmaasi multa. Työhön sulle tarjoilee Luoja voiman tulta. Valon vainiotakin Myöskin halla haittaa. Vanhain vaivain viljankin Surma tahtois taittaa. Vanha polvi poistuvi — Nouse, nuorukainen! Tarmoin tartu työhösi, Siinä vartu vainen! Suomi-äiti kutsuvi Luokseen lapsiansa, Ettei surma sortaisi Hänen armaitansa. Ken ei kuule, uniin vaan Tuhlaa voimiansa, Pettäjänä isänmaan Auttaa sortajaansa. Hallan henkiin iske sä, Nuorukainen, innoin! Äitiäs' elähdytä, Impi, lempirinnoin!

Sampoinen.

Страница 6 из 7

Назад 1…5 6 7 Далее